Lehdistötiedote

  • Yritys

Han-Jun Kim on nimitetty Hankookin Euroopan toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi

Han-Jun Kim ottaa hoitoonsa Hankookin Euroopan ja IVY-maiden toimintojen operatiivisen johtajan tehtävät vuoden 2018 alusta lukien. Kim seuraa Ho-Youl Paeta, joka on merkittävästi vaikuttanut Hankookin tuotemerkin aseman vakiinnuttamiseen Euroopassa. Pae on toiminut tässä tehtävässä vuodesta 2014 lähtien ja siirtyy uusiin tehtäviin yrityksen globaalissa pääkonttorissa.
Han-Jun Kim on nimitetty Hankookin Euroopan toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi

Neu-Isenburg, Saksa, 2. tammikuuta 2018 – Premium-rengasvalmistaja Hankook on nimennyt Han-Jun Kimin (52) yrityksen Euroopan ja IVY-markkinoiden operatiiviseksi johtajaksi ja Euroopan pääkonttorin toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2018 alkaen. Kim aloitti työnsä yrityksessä vuonna 2011 ja toimi viimeksi Hankook Tiren Soulissa, Koreassa sijaitsevassa pääkonttorissa hallinto-osastosta vastaavana vanhempana varatoimitusjohtajana. Hän on hankkinut monien vuosien kansainvälisen johtamiskokemuksen nimekkäissä yrityksissä ja hänellä on myös vahva autoteollisuusalan tausta oltuaan ennen Hankookille tuloaan Saksassa pääkonttoriaan pitävän MAN Truck & Bus Groupin erilaisissa johtotehtävissä lähes yhdeksän vuoden ajan.

Han-Jun Kim seuraa Europan toimintojen johtajana Ho-Youl Paeta (60), joka on viimeisten neljän vuoden aikana merkittävästi vahvistanut Hankookin tuotemerkin asemaa Euroopassa, muun muassa toteuttamalla Unkarin huippumodernin rengastuotantolaitoksen kolmannen laajennusvaiheen ja avaamalla yrityksen oman talvirenkaiden testauslaitoksen Suomen Lapissa. Tulevan vuoden alussa Pae ottaa vastaan uusia tehtäviä Hankook Tiren globaalissa pääkonttorissa Etelä-Koreassa.

“Hankook on kehittynyt voimakkaasti tällä alueella erityisesti viime vuosikymmenen aikana ja luonut kokonaisvaltaisen lähestymistavan renkaiden kehittämiseen ja tuotantoon Euroopassa. Tänä päivänä johtavat eurooppalaiset premium-autonvalmistajat luottavat tuotteidemme laatuun ja suorituskykyyn autojensa alkuperäisvarusteina”, toteaa Han-Jun Kim. Hän jatkaa: ”Tulevien vuosien haasteena on laajentaa edelleen tuotemerkkimme tunnettuutta, markkinaläsnäoloa ja imagoa Euroopassa, jotta voimme saavuttaa maailmanlaajuisen tavoitteemme vakiinnuttaa Hankookin asema globaalina premium-tuotemerkkinä ja sijoittua maailman johtavien rengasvalmistajien joukkoon keskipitkällä aikavälillä. Siksi meidän on jatkuvasti tiedotettava autoilijoille innovatiivisista, korkean suorituskyvyn tuotteistamme kaikkialla toiminta-alueellamme”.

CV Han-Jun Kim (52):

Koulutus: Maisteri, taloushallinto ja saksan kielen ja kirjallisuuden opinnot,

Yonsein yliopisto Korea

1991-1999: Hyosung Corporation

2000-2001: Sisäinen valvonta, Bayer Korea

2002-2004: Rahoitusjohtaja, MAN Truck & Bus East Asia

2005-2006: Varajohtaja, Korea, MAN Truck & Bus East Asia

2007-2010: Pääjohtaja, East Asia Center, MAN Truck & Bus East Asia

2011-2015: Varatoimitusjohtaja, konsernin hallinto-osasto, Hankook Tire Co., Ltd

2016-2017: Vanhempi varatoimitusjohtaja, konsernin hallinto-osasto, Hankook Tire Co., Ltd

2018 ~ Toimitusjohtaja ja operatiivinen johtaja, Hankook Tire Europe

Hankook tuottaa maailmanlaajuisesti huippulaadukkaita, innovatiivisia ja erittäin suorituskykyisiä renkaita henkilöautoihin, SUV-autoihin, maastoautoihin, pakettiautoihin, matkailuautoihin, kuorma-autoihin, busseihin ja autourheiluun (ratakilpailuihin/katukilpailuihin/ralleihin).

Hankook investoi jatkuvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarjotakseen asiakkailleen aina korkeinta laatua ja pitkälle kehitettyä huipputekniikkaa. Yritys kehittää ja tuottaa maailmanlaajuisesti viidessä kehityskeskuksessaan ja kahdeksassa tehtaassaan renkaita, jotka on räätälöity alueellisten markkinoiden vaatimusten ja tarpeiden mukaisiksi. Euroopassa renkaat kehitetään paikallisille markkinoille ja alkuperäisrenkaiksi johtavien eurooppalaisten autonvalmistajien määritysten mukaisesti Hankookin tuotekehityskeskuksessa, joka sijaitsee Hannoverissa, Saksassa. Renkaat valmistetaan enimmäkseen yrityksen huippunykyaikaisessa Euroopan tehtaassa Rácalmásissa, Unkarissa. Se vihittiin käyttöön vuonna 2007 ja sitä laajennetaan jatkuvasti.

Hankookin Euroopan ja samalla Saksan pääkonttori sijaitsee Neu-Isenburgissa lähellä Frankfurt am Mainia. Valmistajalla on tytäryhtiöitä useissa Euroopan maissa, ja se myy tuotteitaan alueellisten jälleenmyyjien kautta muilla paikallisilla markkinoilla. Yritys työllistää maailmanlaajuisesti 20  000  ihmistä ja toimittaa tuotteitaan yli 160 maahan. Yhtiö on valittu FIA ABB Formula E World Championship -luokan Generation 3 ‑autojen teknologiakumppaniksi ja yksinoikeudella toimivaksi rengastoimittajaksi vuodesta 2023 alkaen. Johtavat autonvalmistajat luottavat Hankookin renkaisiin alkuperäisrenkaina. Yrityksen liikevaihdosta noin 38 % syntyy Euroopassa.

Lisätietoja osoitteessa: www.hankooktire-mediacenter.com tai www.hankooktire.com

Hankook Tire Europe GmbH | Marketing Communications Europe | Siemensstr. 14, 63263 Neu-Isenburg | Germany

 

Kaikki lehdistötiedotteet

Lataukset

Han-Jun Kim on nimitetty Hankookin Euroopan toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi

Han-Jun Kim, President of Hankook Tire Europe

File size: 3 MB

Han-Jun Kim on nimitetty Hankookin Euroopan toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi

Han-Jun Kim, President of Hankook Tire Europe

File size: 4 MB

Han-Jun Kim on nimitetty Hankookin Euroopan toimintojen uudeksi toimitusjohtajaksi ja operatiiviseksi johtajaksi

Han-Jun Kim, President of Hankook Tire Europe

File size: 3 MB

Yhteyshenkilöt

Silfversparre

Christine Silfversparre

Marketing Manager Nordics

+46733251539

’Tilaa Hankook lehdistötiedotteet