Lehdistötiedote

  • Henkilöauto / SUV
  • Kuorma-auto / bussi
  • Yritys

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

Yli vuoden kestäneen rakennusvaiheen jälkeen Hankook on nyt avannut Technotracin, oman eurooppalaisen talvirenkaiden testauslaitoksensa Suomessa. Hankookilla on nyt tuotekehityskeskus Saksassa, huipputason tuotanto ja uusimman tekniikan mukainen sisätiloissa tapahtuva testausmahdollisuus Unkarissa sekä nyt oma talvitestauskeskus Ivalossa. Yhdessä nämä kaikki mahdollistavat Hankookille kokonaisvaltaisen renkaiden kehitystyön ja tuotannon Euroopassa.
Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

Neu-Isenburg, Saksa / Ivalo, Suomi 27. helmikuuta 2017 – Premium-rengasvalmistaja Hankook on virallisesti avannut eurooppalaisen talvirenkaiden testauskeskuksensa, joka on nimeltään Technotrac ja sijaitsee Ivalossa, noin 300 km napapiirin pohjoispuolella. Suomalaiselle Test World Oy:lle annettiin vuoden 2015 lopulla tehtäväksi laitoksen rakentaminen. Testauslaitoksen avaaminen merkitsee sitä, että Hankookin Euroopan markkinoille suunnatut talvirenkaat, jotka kehitetään ja valmistetaan Euroopassa, voidaan nyt myös testata todellisissa eurooppalaisissa talviolosuhteissa.

“Eurooppa on yksi Hankookin maailmanlaajuisesti suurimmista ja tärkeimmistä markkina-alueista, siksi olemme käyttäneet paljon aikaa alueellisen tuotekehityksen toteuttamiseen”, kertoo Ho-Youl Pae, Hankook Tire Europen toimitusjohtaja. “Olemme ylpeitä siitä, että kesärenkaidemme lisäksi myös talvikäyttöön soveltuvat renkaamme, jotka samaten valmistetaan Euroopassa, voidaan nyt testata täällä ihanneolosuhteissa ja siten varmistaa, että ne ovat täydellisen soveltuvia vallitseviin tie- ja ilmasto-olosuhteisiin ja vastaavat markkinoiden tarpeita. Oman talvitestauslaitoksemme avulla voimme vakiinnuttaa asemamme yhtenä Euroopan johtavista rengasvalmistajista.”

Uuteen testauslaitokseen kuuluu kolme niin sanottua tasaista testirataa (flat track), joita käytetään jarrutuksen, pidon ja poikkisuuntaisen vakauden testaamiseen lumella ja jäällä, sekä kaksi kuljettajan omakohtaiseen rengasarviointiin tarkoitettua lumella ajettavaa testirataa, jotka on suunniteltu erityisesti täyttämään saksalaisten premium-autonvalmistajien tarpeet. Laitoksella on myös erinomainen infrastruktuuri, johon kuuluu toimistoja ja kokoustiloja ja huipputasoisia korjaamoita sekä suuri kylmävarasto. Ivalon pitkä talvi ja vakaat talviolosuhteet vaikuttivat yhtenä tekijänä päätökseen rakentaa sinne maailman pohjoisin talvitestauslaitos.

Hankook on investoinut laajasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K) monien vuosien ajan. “Maailmanlaajuisesti jo noin viisi prosenttia kaikista Hankookin työntekijöistä työskentelee T&K -tehtävissä, kaikkiaan siis yli 1000 työntekijää”, kertoo tri Hyung Nam Kim, Hankookin globaalin kehitystyön johtaja. Vastikään viime lokakuussa Hankook Tire avasi Daejeonissa, Etelä-Koreassa huippumodernin yleismaailmallisen tutkimus- ja tuotekehityskeskuksensa Hankook Technodomen, jota yritys aikoo käyttää innovatiivisten teknologioiden kehitystyöhön varmistaakseen siten asemansa yhtenä maailman johtavista tuotemerkeistä. Technodome on Hankookin T&K -infrastruktuurin yleismaailmallinen keskus. Se yhdistää toisiinsa alueelliset tekniset keskukset, ATC (Amerikan tekninen keskus), CTC (Kiinan tekninen keskus), JTO (Japanin tekninen toimisto) ja Saksan Hannoverissa sijaitseva Euroopan tekninen keskus (ETC) sekä nyt myös uuden Suomessa sijaitsevan talvitestauslaitoksen. “Uuden Technotrac Ivalon kaltaiset testauskeskukset ovat tärkeä ja looginen askel sen varmistamiseksi, että kykenemme testaamaan täydellisesti Hankook Technodomessa kehitettävät, tulevaisuuteen suuntautuvat innovatiiviset rengasteknologiamme”, lisää tri Kim.

Hanoverissa sijaitsevan ETC:n vuonna 1997 tapahtuneesta käyttöönotosta alkaen Hankook on laajentanut Euroopassa toteutettavien tutkimusprojektiensa alaa ja on nykyisin yksi tärkeimmistä toimittajista monille premium-autonvalmistajille, mukaan lukien kaikki huippumerkit kuten Audi, BMW, MAN, Mercedes Benz henkilö- ja kuorma-autot, MINI, Porsche, Scania ja VW. “Audi valitsi äskettäin rengasmelua vaimentavalla sound absorber® -teknologialla varustetut huippusuorituskykyiset Hankook Ventus S1 evo² SUV -renkaamme asennettaviksi malleihinsa Q7 ja SQ7. Alkuperäisrengasliiketoimintamme jatkuva kasvu edellyttää vastaavaa laajennusta testausvoimavaroissamme, esimerkiksi uutta Technotrac Ivalo -laitosta. Kun kaikki tarpeelliset vaatimukset nyt on täytetty, me oletamme kykenevämme merkittävästi parantamaan tutkimus- ja kehityssuunnitelmiemme tehokkuutta”, kertoo DI Klaus Krause, Euroopan teknisen keskuksen johtaja, joka tulee myös koordinoimaan uudessa Technotrac Ivalossa suoritettavaa testaustoimintaa.

Kuvateksti: Alex Burns (CEO Millbrook Group), Ho-Youl Pae (Head of Europe, Hankook Tire Europe), Hyung Nam Kim (Head of Global R&D and Purchasing, Hankook Tire Co., Ltd.), Klaus Krause (Head of ETC, Hankook Tire Co., Ltd.)

Hankook tuottaa maailmanlaajuisesti huippulaadukkaita, innovatiivisia ja erittäin suorituskykyisiä renkaita henkilöautoihin, SUV-autoihin, maastoautoihin, pakettiautoihin, matkailuautoihin, kuorma-autoihin, busseihin ja autourheiluun (ratakilpailuihin/katukilpailuihin/ralleihin).

Hankook investoi jatkuvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarjotakseen asiakkailleen aina korkeinta laatua ja pitkälle kehitettyä huipputekniikkaa. Yritys kehittää ja tuottaa maailmanlaajuisesti viidessä kehityskeskuksessaan ja kahdeksassa tehtaassaan renkaita, jotka on räätälöity alueellisten markkinoiden vaatimusten ja tarpeiden mukaisiksi. Euroopassa renkaat kehitetään paikallisille markkinoille ja alkuperäisrenkaiksi johtavien eurooppalaisten autonvalmistajien määritysten mukaisesti Hankookin tuotekehityskeskuksessa, joka sijaitsee Hannoverissa, Saksassa. Renkaat valmistetaan enimmäkseen yrityksen huippunykyaikaisessa Euroopan tehtaassa Rácalmásissa, Unkarissa. Se vihittiin käyttöön vuonna 2007 ja sitä laajennetaan jatkuvasti.

Hankookin Euroopan ja samalla Saksan pääkonttori sijaitsee Neu-Isenburgissa lähellä Frankfurt am Mainia. Valmistajalla on tytäryhtiöitä useissa Euroopan maissa, ja se myy tuotteitaan alueellisten jälleenmyyjien kautta muilla paikallisilla markkinoilla. Yritys työllistää maailmanlaajuisesti 20  000  ihmistä ja toimittaa tuotteitaan yli 160 maahan. Yhtiö on valittu FIA ABB Formula E World Championship -luokan Generation 3 ‑autojen teknologiakumppaniksi ja yksinoikeudella toimivaksi rengastoimittajaksi vuodesta 2023 alkaen. Johtavat autonvalmistajat luottavat Hankookin renkaisiin alkuperäisrenkaina. Yrityksen liikevaihdosta noin 38 % syntyy Euroopassa.

Lisätietoja osoitteessa: www.hankooktire-mediacenter.com tai www.hankooktire.com

Hankook Tire Europe GmbH | Marketing Communications Europe | Siemensstr. 14, 63263 Neu-Isenburg | Germany

 

Kaikki lehdistötiedotteet

Lataukset

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

Hankook has opened ‘Technotrac’, its own European test facility for winter tyres in Finland. From left Alex Burns (CEO Millbrook Group), Ho-Youl Pae (Head of Europe, Hankook Tire Europe), Hyung Nam Kim (Head of Global R&D and Purchasing, Hankook Tire Co., Ltd.), Klaus Krause (Head of ETC, Hankook Tire Co., Ltd.)

File size: 3 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

Hankook has opened ‘Technotrac’, its own European test facility for winter tyres in Finland. From left Alex Burns (CEO Millbrook Group), Ho-Youl Pae (Head of Europe, Hankook Tire Europe), Hyung Nam Kim (Head of Global R&D and Purchasing, Hankook Tire Co., Ltd.), Klaus Krause (Head of ETC, Hankook Tire Co., Ltd.)

File size: 3 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

The Hankook Technotrac tes center boasts an excellent infrastructure, with offices and conference rooms and even state-of-the-art workshops, as well as a large cold-storage warehouse.

File size: 4 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

The new test facility comprises three so-called flat tracks, which are used for testing braking, traction and lateral stability on snow or ice, as well as two snow handling tracks for subjective tyre evaluation.

File size: 4 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

The new test facility comprises three so-called flat tracks, which are used for testing braking, traction and lateral stability on snow or ice, as well as two snow handling tracks for subjective tyre evaluation.

File size: 4 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

The Hankook Technotrac tes center boasts an excellent infrastructure, with offices and conference rooms and even state-of-the-art workshops, as well as a large cold-storage warehouse.

File size: 4 MB

Hankook avaa oman eurooppalaisen testauskeskuksensa Suomessa

Hankook opens its own European test centre for winter tyres in Finland.

File size: 3 MB

Yhteyshenkilöt

Silfversparre

Christine Silfversparre

Marketing Manager Nordics

+46733251539

’Tilaa Hankook lehdistötiedotteet