Hankook-renkaat

Hankook tuottaa huippulaadukkaita, innovatiivisia ja erittäin suorituskykyisiä vyörenkaita henkilöautoihin, SUV-autoihin, maastoautoihin, kevyisiin kuorma-autoihin, matkailuautoihin, kuorma-autoihin, busseihin ja autourheiluun (rata-ajoon ja ralleihin).

Hankook investoi jatkuvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarjotakseen asiakkailleen aina korkeinta laatua ja pitkälle kehitettyä huipputekniikkaa. Yritys kehittää ja tuottaa maailmanlaajuisesti viidessä kehityskeskuksessaan ja kahdeksassa tehtaassaan renkaita, jotka on erityisesti räätälöity alueellisten markkinoiden vaatimusten ja tarpeiden mukaisiksi. Euroopassa renkaat kehitetään paikallisille markkinoille ja alkuperäisrenkaiksi johtavien eurooppalaisten autonvalmistajien määritysten mukaisesti Hankookin tekniikkakeskuksessa, joka sijaitsee Hannoverissa, Saksassa. Renkaat valmistetaan muun muassa yrityksen huippunykyaikaisessa Euroopan tehtaassa Rácalmásissa, Unkarissa. Se vihittiin käyttöön vuonna 2007 ja sitä laajennetaan jatkuvasti. Tällä hetkellä noin 3000 työntekijää valmistaa siellä vuosittain jopa 19 miljoonaa rengasta henkilöautoihin, SUV-autoihin ja kevyisiin kuorma-autoihin.

Hankookin Euroopan ja samalla Saksan pääkonttori sijaitsee Neu-Isenburgissa lähellä Frankfurt am Mainia. Hankookilla on lisäksi eurooppalaisia haaraliikkeitä Alankomaissa, Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Puolassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa, Tšekin tasavallassa, Turkissa, Ukrainassa, Unkarissa ja Venäjällä. Muissa Euroopan maissa Hankookin renkaita myyvät suoraan alueelliset maahantuojat. Yritys työllistää maailmanlaajuisesti 22 000 ihmistä ja toimittaa tuotteitaan yli 180 maahan. Johtavat autonvalmistajat luottavat Hankookin renkaisiin alkuperäisrenkaina. Yrityksen liikevaihdosta noin 30 % syntyy Euroopassa ja IVY-maissa. Hankook Tire valittiin jo vuonna 2016 arvostettuun maailmanlaajuiseen Dow Jones ‑kestävysindeksiin (DJSI World).

Tosiasiat ja luvut

T&K Euroopassa

Yrityksen globaali T&K-keskus "Hankook Technodome" toimii Hankookin maailmanlaajuisen T&K-infrastruktuurin keskuspaikkana ja yhdistää sekä alueelliset tekniset keskukset, ATC (Amerikan tekninen keskus), CTC (Kiinan tekninen keskus), JTO (Japanin tekninen toimisto) ja Saksan Hannoverissa sijaitseva Euroopan tekninen keskus (ETC) että talvitestaukseen käytettävän Suomen Ivalossa sijaitsevan "Hankook Technotracin" ja kesärenkaiden testaukseen käytettävät laitokset (Idiada, Espanja). Kehityskeskus Saksassa, huipputason tuotanto ja uudenaikainen sisätiloissa tehtävä testaus Unkarissa sekä oma talvitestauskeskus Suomessa ovat perusta Hankookin kokonaisvaltaiselle lähestymiselle renkaiden kehittämiseen ja valmistukseen Euroopassa.

Esimerkkejä eurooppalaisista OE-kumppanuuksista - henkilöauto / SUV

Esimerkkejä eurooppalaisista OE-kumppanuuksista - Kuorma-auto / bussi

Monimuotoisuus ja keskinäinen arvostus Hankook Tiressä

Hankook Tire pyrkii edistämään innovaatiohenkeä yrityksessämme, jokaisessa työntekijässämme ja yhteisömme ulkopuolella maailmanlaajuiselle tasolle asti. Kumppaneitamme tässä pyrkimyksessä ovat työntekijämme, monipuolinen joukko osaavia ihmisiä maailman joka kolkasta. Uskomme, että monipuolisuus on suuri etu kansainvälistyneessä maailmassamme, ja sitoudumme ylläpitämään kaikilla tasoilla jokaista työntekijää kunnioittavaa, arvokasta ja avointa työkulttuuria, joka hyväksyy erilaisuuden ja antaa mahdollisuuden vapaaseen ajatteluun. Liiketoimintaetiikan ohjeissamme vahvistamme yrityksen ja työntekijöidemme sitoumuksen kieltäytyä kaikkinaisesta syrjinnästä ja kiusaamisesta etnisen taustan, rodun, uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden, iän, kansallisuuden tai muuhun lain suojelemaan vähemmistöryhmään lukeutumisen perusteella.

Työpaikan ulkopuolella tuemme työntekijöitämme heidän henkilökohtaisissa pyrkimyksissään hyväntekeväisyyteen ja yhteisen hyvän edistämiseen. Tukemamme hankkeet auttavat rakentamaan kaikki ihmiset paremmin huomioonottavaa, monimuotoista, yleismaailmallista kulttuuria, jossa innovaatiohenki edistää avoimen yhteiskunnan kehitystä, taloudellista kasvua ja paremman tulevaisuuden luomista.

Yhteiskuntavastuuraportti

Hankook julkaisee vuosittain yhteiskuntavastuuraportin (CSR-raportti), joka antaa kattavan kuvan arvokkaasta CSR-toiminnastamme eri puolilla maailmaa.

Taloudelliset tulokset

Hankook Tire on kasvanut tasaisesti maailmanlaajuisilla markkinoilla ja tuottanut erittäin hyvin arvoa osakkeenomistajilleen.

Sales

Operating Profit

Financial Results - Europe

Neljännesvuosiraportit

Kasvumme perustuu osakkeenomistajien ja sijoittajien välittömään vahvaan tukeen. Tämän tuen pohjana ovat ripeät ja virheettömät ilmoituksemme kaikista taloudellisen toimintamme yksityiskohdista ja kulloisestakin taloudellisesta tilanteestamme säännöllisin aikavälein.

2018

06.08.2018

File size: 1 MB

06.08.2018

File size: 2 MB

Vuosiraportit

Kasvumme perustuu osakkeenomistajien ja sijoittajien välittömään vahvaan tukeen. Tämän tuen pohjana ovat ripeät ja virheettömät ilmoituksemme kaikista taloudellisen toimintamme yksityiskohdista ja kulloisestakin taloudellisesta tilanteestamme säännöllisin aikavälein.

26.01.2018

File size: 4 MB

26.01.2018

HT AR 2015_eng_final_low.pdf

File size: 7 MB

26.01.2018

HT AR 2014_eng_final_high.pdf

File size: 9 MB

26.01.2018

표지용 라인 패턴-gray

File size: 9 MB